Talouden alamäki on suistanut myös lemmikkien huolenpidon raiteiltaan. Suomen eläinsuojeluyhdistyksen mukaan eläinsuojelutapaukset ovat lisääntyneet Suomessa etenkin niillä alueilla, joilla työllisyystilanne on huono.
(14.7.2009) Kumpi hyökkäsi? – Kolmevuotiaan Paukku-dobermannin emäntä Cémile Kiukas on tyrmistynyt shetlanninlammaskoira Jerin omistajien kertomuksesta lauantain Iltalehdessä
Dobermannin omistaja kertoo itse repineensä koiransa irti Jeristä.
Kolmevuotiaan Paukku-dobermannin emäntä Cémile Kiukas on tyrmistynyt shetlanninlammaskoira Jerin omistajien kertomuksesta lauantain Iltalehdessä.
(14.4.2009) Tässä on Presidentti Barack Obaman perheen uusi jäsen
Yhdysvaltojen ensimmäinen lemmikki esitellään virallisesti tänään.
Presidentti Barack Obaman perhe sai pääsiäisenä uuden jäsenen puolivuotiaasta portugalinvesikoirasta. Pentu esiintyy virallisesti tänään tiedotusvälineille yhdessä presidenttiperheen kanssa.
(19.3.2009) Eetu-koira pelasti pikkukoirat
Tampere
Nälkiintyneet karkulaiset kyyhöttivät pakkasessa kuusi päivää.

Eetu-koira on viime päivinä hämmästellyt meheviä luita ja jatkuvia halauksia. Niitä se on saanut niin omistajaltaan Outi Upalta kuin pikkukoirien omistajalta Virpi Ollikaiseltakin.
(15.3.2009) Kaverikoirat entistä suosituimpia
Kennelliiton organisoima kaverikoiratoiminta lisää jatkuvasti suosiotaan. Kaverikoiratoiminnalla pyritään koiran avulla tuomaan iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta oman koiran pitoon. Yhä useampi koiranomistaja tahtoo toimintaan mukaan ja tietoisuus toiminnasta on lisääntynyt.
(6.3.2009) Iltasanomat: Koira oli jumissa viikon omakotitalon alla
Kangasala
Peräti viikon ajan talon alle jumittuneena ollut Susku-koira onnistuttiin pelastamaan elossa Kangasalla.
Noin 15-vuotias labradorinnoutajanarttu Susku oli kadonnut omistajaltaan viime viikon torstaina.
(5.3.2009) Mäyräkoira jumissa – porattiin irti
Pori
Louhikkoon jumiutunut mäyräkoira työllisti tuntikausia pelastuslaitoksen miehiä Porissa torstaina.
Vaikeakulkuiselle alueelle ei saatu koneellista kalustoa, joten miehet hikoilivat pelastustöissä käsipelillä porien ja vinssien kanssa.
(28.2.2009) Jari Sarasvuo Barack Obaman uudesta lemmikistä: “Hölmö koira!”
Koiria omistava valmennusguru Jari Sarasvuo kummeksuu Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman tuoretta koiravalintaa.
- Älykkääksi ihmiseksi Obama valitsi aika hoopon koiran. Portugalinvesikoira on muuten kiva, mutta kuin Masi-sarjakuvan Hönö: hyväntahtoinen hölmö, höntti.
(27.2.2009) Kirkkohallitus haluaa kieltää koirat hautausmailta!
Kirkkohallitus haluaisi kieltää koirien ulkoiluttamisen hautausmailla. Koska seurakunnilla ei nyt ole tähän tehokkaita keinoja, kirkkohallitus on kääntynyt asiassa sisäministeriön puoleen.
(5.2.2009) Väinö-koira saa uuden kodin
Avannosta pelastetulle mäyräkoiralle olisi ollut paljon ottajia.
Viime viikon tiistaina Kotkassa jäistä pelastettu mäyräkoira Väinö saa uuden kodin Hyvinkäältä. Uusi omistaja Tuovi Ahola on pitkän linjan mäyräkoiraharrastaja, jolla on kaksi lajin edustajaa ennestään.


